Tein nyt pitkän suoran jäljen ilman kulmia, jälki noin 400 m. laitoin jäljelle 6 keppiä ja merkkasin jäljen myös epäsäännöllisin välein. Keppien kohdat merkkasin kyllä. Jäljen päähän laitoin ruokarasian, hieman piiloon sammaleen alle. Laitoin kuitenkin makkaraa aina joka 20 askeleen päähän. Ihan vahvistaakseni nenän käyttämistä jotta se nenä pysyisi siellä maassa eikä ilmassa.

Annoin jäljen vanhentua n. tunnin ajan ja käytiin sillä välin tekemässä lenkki. Lähetin janalle ja hyvin lähti etenemään oikeaan suuntaan.
Sitten alkoikin satamaan. Hieman oli alku taas hakusessa mutta nenätyöskentely oli nyt parempaa ja eteni vauhdikkaasti. Löysi hyvin kepit 1,2,3 ja palkkasin niistä. Keppi 4 meinasi ensin jäädä mutta sitten palasi takaisin päin ja sekin löytyi. Viides keppi oli mennyt poikki niin että vain sai vain pienen palan suuhun, 6 keppi löytyi myös, vaikka se olikin hieman piilossa risukassa. Hienosti, ja ruokapurkkikin löytyi vaivattomasti, vaikka ei taaskaan tuullut kunnolla. Vauhti voisi olla hiljempi mutta en raaskinut ruveta sitä nykimään kun oli kuitenkin koko lailla Rudin tyyliin jäljen päällä.

Juuri kun oltiin jäljen lopussa, näin että keskellä metsää kuljeskeli hieman oudonlaisesti käyttäytyvä henkilö, noin 100 m päästä meistä. En osaa sanoa oliko nähnyt meitä, mutta kun tulin kärrytielle en nähnyt enää huppupäistä henkilöä, ihan kuin olisi metsä nielaissut. Näkyvyys oli kuitenkin ihan hyvä siinä kohtaa. Olin parkkeerannut auton ihan soramontun viereen. Autolle mentiin sitten juoksujalkaa ja koira sekä kamat lennosta autoon ja ajoin perävalot vilkkuen nopeasti pois. Olihan siinäkin jännitystä lauantai-illalle